-
Koiran kynsien leikkaaminen – katso video
Koiran kynsien leikkaaminen on asia, josta minulta kysytään eniten ja jossa asiakkaillani on eniten ongelmia. Opetan videolla turvallisen ja helpon tavan leikata koiran kynnet niiden väristä riippumatta. Tapa sopii suurimmalle osalle koirista. Toivottavasti tästä on apua sinulle. Esittelemäni tapa leikata kynnet ei ole ehdoton totuus tai mikään ”virallinen” ohje kynsien leikkaamiseen. Kyseessä on menetelmä jonka olen itse oppinut eräältä yhdysvaltalaiselta trimmaajalta, ja jota olen käyttänyt omien koirieni kynsien leikkaamisessa. Menetelmä on auttanut minua, mistä syystä halusin tämän tavan jakaa myös sinulle. Lyhykäisyydessään: ota tukeva ote tassusta aseta kynsi saksen päälle, voit jopa hieman nostaa kynttä saksen avulla liu’uta saksea tyveltä kohti kynnen kärkeä löydät kohdan, johon saksi pysähtyy. Tämä on…
-
Kynsijuttuja…ja miksi se on vaikeaa
Meillä syntyneiden pentujen kynnet. leikataan ensimmäisen kerran n. viikon vanhana, ja sen jälkeen 2 kertaa viikossa. Näin ollen luovutusiässä, 8-viikkoisena pennun kynnet on leikattu jo 15 kertaa. Ne osaavat jo uuteen kotiin lähtiessään tämän homman.
-
Lisää asiaa kynsistä- eli miten ne leikataan
14.01.2019 Edellisessä tekstissäni toin esiin näkökulmaa kynsien leikkauksen aloittamiseen pennun kanssa. Ajattelin jatkaa samalla teemalla. Eli miten ne kynnet sitten kannattaa leikata? Ja miksi se on niin tärkeää? Jos kynsiä ei leikata Jos kynnet saavat kasvaa vapaasti, ne alkavat väännättää koko varvasta virheasentoon aiheuttaen kipua sekä varpaisiin, että koko raajaan. Toinen ongelma on ytimen venyminen kynnen kasvun myötä, jolloin kynsiä ei pysty enää leikkaamaan tarpeeksi lyhyeksi. Ongelmana jännitys Kotioloissa kynsien leikkauksessa ongelmaksi tulee joko tilanteeseen liittyvä jännitys tai se, ettei kynttä uskalleta lyhentää tarpeeksi, usein molemmat. Jos kynttä leikataan rajusti niin että ydin katkeaa tyveltä, on tilanne koiralle kivulias ja tulehdusaltiskin. Tavallisempaa on, että leikataan hieman ytimen kärkeen. Tällöin koira…