• Uncategorized

    Paineita koiran pentuajasta?

    Netti vilisee neuvoja ja ohjeita, mitä kaikkea koiranpennulle pitää opettaa ja tehdä. Löytyy kokemusasiantuntijaa joka lähtöön ja alan ammattilaisia vaikka millä mitalla. Totta on, että ensimmäiset neljä viikkoa kannattaa käyttää hyvin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pieni pentu tarvitsee vielä lepoa ja aikaa palautua kokemastaan. Suhteen luominen pentuun on yhtä tärkeää kuin sen tutustuttaminen arkiseen elämänpiiriin. Internet vilisee ohjeita, neuvoja ja vinkkejä mitä pennun kanssa pitää, kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Tuore koiranomistaja saattaa olla melkoisessa informaation ristitulessa. Tunnollisimmat voivat ottaa jo liikaakin paineita pentuajasta. Kiihkeintä sosiaalistumiskautta on jäljellä nelisen viikkoa, kun pentu saapuu uuteen kotiin. On totta, että tämä aika kannattaa käyttää hyvin, eikä rokotuksia kannata jäädä odottamaan ennen…

  • Trimmaus,  Turkinhoito

    Cockerspanielin pentukarvan hoito ja trimmaus

    Cockerspanielin pennun turkki kokee ison muodonmuutoksen koiran ensimmäisen elinvuoden aikana. Pikkupennun sileä, suora, lyhyt, lähes huoltovapaa karva muuttuu muutamassa kuukaudessa villavaksi, mattaiseksi pentukarvaksi. Tämä villava karva alkaa irrota murrosiän hormonaalisten muutosten myötä, ja alta löytyy parhaimmillaan silkkinen, suora, säältäsuojaava peitinkarva. Pentukarvan trimmaus ja hoito herättää jossain määrin hämmennystä sekä trimmaajien että pennunomistajien keskuudessa. Tämän postauksen luettuasi osaat hoitaa ja trimmata pentucockeria.             Pikkupennun helppo turkki   Luovutusikäisellä pikku cockerilla turkki on melko lyhyt ja suora. Turkki on siis helpoimmillaan. Toisaalta tässä vaiheessa pennun tulee oppia turkinhoitorutiineihin. Siksi helppo pentuturkki tulee pestä ja föönata säännöllisesti.  Koneella leikattavia alueita – kaulaa ja korvien yläosan sisäpuolta ( ja…

  • Trimmaus,  Turkinhoito

    Cockerspanielin nyppiminen – nyppimistekniikka video

    Yhteistyössä Tassutaikuri & KajaTrimmi Useimmat cockerspanielin omistajat tietävät, että turkista tulisi nyppimällä poistaa heikkopigmenttinen hento karva. Homma on helpommin sanottu kuin tehty. Oikeat välineet ja nyppimistekniikka helpottavat työtä. Tältä videolta opit, miten cockerspanielin nyppiminen suoritetaan ja mitkä välineet sopivat työhön parhaiten. Cockerspanielin trimmauksesta löytyy blogista seuraavat postaukset: Pohjavillaharan käyttö: https://tassutaikuri.fi/blogi/cockerspanielin-turkinhoito-pohjavillaharan-kaytto/ Perustietoja cockerspanielin trimmauksesta: https://tassutaikuri.fi/blogi/cockerspanielin-trimmaus/

  • koiran perushoito,  Koulutus,  Trimmaus,  Turkinhoito

    10 asiaa jotka trimmattavan koiran tulisi osata

    Oletko koskaan miettinyt mitä koirasi pitäisi osata, kun viet sen ensimmäistä kertaa trimmaajalle? Paikka, tilanne ja ihminen ovat uusia. Odotusarvo on, että turkki saadaan hoidettua juurta jaksain. Jos koko trimmaus proseduuri tapahtuu koirallesi ensimmäistä kertaa, ollaan epäreilussa tilanteessa niin koiran kuin trimmaajankin kannalta. Tässä 10 asiaa jotka tirmmattavan koiran tulisi osata. Hyödynnä näitä muistilistana kotitreeneihin pennun tai aikuisenkin koiran kanssa.     1. Rentona sylissä   Ihan ensimmäiseksi pieni tai keskikokoinen koira nostetaan trimmauspöydälle. Opeta siis koira rentoutumaan, kun se otetaan syliin. Ota koira syliin, silittele, rapsuttele ja päästä jatkamaan touhujaan kun se on rento. Rimpuilu ei johda mihinkään. Tätä kannattaa tehdä ihan päivittäisessä elämässä jatkuvasti. Taidosta on hyötyä myös…

  • Turkinhoito

    Pennun turkinhoito

    Milloin pentu pitää ensimmäisen kerran trimmata? Kysyjien pentujen ikä vaihtelee 3-11 kk välillä. Vaikka pentukarva olisikin helppo, täytyy totuttelu aloittaa jo ihan pienenä. Aloita pennun turkinhoito heti sen saavuttua kotiisi. Vaikka turkkia ei tarvitsisi leikata tai nyppiä, on tärkeää että pentu tottuu trimmauksessa käytettäviin välineisiin ja otteisiin. Mitä aikaisemmin näitä kokemuksia saadaan, sen parempi. Pennun kiihkein sosiaalistumisvaihe on 3viikon iästä n. 16 viikkoiseksi. Tämä on ns. nopean oppimisen vaihe, ja tähän aikaan kannattaa mahduttaa kaikki mikä pennun elämänpiiriin tulee kuulumaan – myös turkinhoito ja trimmaus. Sosiaalistumiskausi jatkuu vielä tämän jälkeen siihen saakka kun pentu tulee sukukypsäksi 6-9 kk iässä. Hormonimyrskyssä uuden oppiminen on paljon vaikeampaa. Pennun turkinhoito kannattaa aloittaa heti…

  • Turkinhoito

    Takkuikä on haastava mutta tilapäinen vaihe

    Tuliko teillekin keväällä ensimmäinen turkkirotuinen pentu? Nyt lähestytte aikaa kun pennun turkki  vaihtuu aikuisen koiran karvaksi.  Samaan aikaan pentu alkaa olla murrosikäinen koltiainen. Turkkiin ilmestyy takkuja, jotka päivässä-parissa suurenevat. Selvität yhden, ja samassa kohtaa on huomenna uusi. Ei ihme, että turkki ottaa yllättäen selkävoiton tuoreesta koiraperheestä. Takkuikä on haastava, mutta tilapäinen vaihe.       Mikä ihmeen takkuikä   Takkuiästä puhutaan sellaisten rotujen koirilla, joiden turkki on yksikerroksinen, laskeutuva tai kihara. Bichon-rotuiset -frisé, havannese, bolognese, maltankoira- ja villakoirat – vain muutaman esimerkin mainitakseni, kuuluvat tähän ryhmään. Näillä roduilla pohjavillaa ei juurikaan ole. Usein ne tunnetaan allergiavapaina, koska niistä ei lähde karvaa.                  …