koiran hyvinvointi,  koiran käyttäytymistarpeet

Koiran mieli ja liikunta

 Liikunta lisää serotoniinihormonin määrää niin ihmisillä kuin koirillakin. Näin se toimii monen masennuslääkkeen tavoin. Vaikka koira pötköttelisi sohvalla melko tyytyväisen oloisena, se ei tarkoita, etteikö liikunnan tarve (kuten muutkin lajityypilliset käyttäytymistarpeet) olisi olemassa. Aktivointi ja virikkeistäminen ovat hyviä asioita, mutta missään nimessä ne eivät täytä liikkumaan luodun eläimen liikunnan tarvetta. Koiran mieli ja liikunta- postauksessa käsitellään liikunnan vaikutusta koiran mieleen ja käyttäytymiseen.

 

saksanseisoja hyppää veteen
Kaikenrotuiset koirat tarvitsevat liikuntaa

  

Liikunnan vaikutus koiran mieleen ja käyttäytymiseen

 
 

Koiran liikunnantarvetta ei pystytä tarkasti määrittelemään. Yleensä kuitenkin enemmän on parempi.

Ääniarkoja koiria tutkittaessa on todettu, että ääniarat koirat ovat liikkuneet vähemmän kuin äänivarmat. Eritoten äänivarmat ovat saaneet enemmän vapaana liikkumista. Lisäksi koirilla, jotka saivat ulkoilla vapaana juosten, ääniarkuus alkoi paljon myöhäisemmällä iällä.

 

mies ja hyppäävä koira
Vapaasti ulkoilevilla koirilla on vähemmän eroahdistusta ja ääniarkuutta

 

Sama yhdistävä ympäristötekijä on todettu myös eroahdistuksesta kärsivillä koirilla: ne saivat vähemmän liikuntaa kuin verrokkiryhmä. Liikunta lievittää eroahdistusta, todennäköisesti siksi, että liikunta lievittää ahdistuneisuutta yleensäkin.

Joissain tutkimuksissa on yhdistetty purema-alttius vähäiseen liikuntaan. 

 

 

Leikki antaa hyvää mieltä ja terveyttä

 
 
kaksi koiraa leikkii
Koirien välinen leikki on fyysisesti aktiivista
 
Koira on sosiaalinen eläin ja sosiaalinen kanssakäyminen on yksi tärkeistä käyttäytymistarpeista. Koirien välinen leikki antaa mielihyvää ja vähentää stressiä. Leikki on liikunnallista. Leikkikumppani täytyy kuitenkin valita tarkkaan,  niin että leikki pysyy vastavuoroisena. Kaikki leikki ei ole stressitöntä. 

 

Ihmisen ja koiran välinen leikki laskee molempien osapuolien stressihormonitasoja. Toki pelkät saalistus- ja taisteluleikit voivat myös nostaa stressitasoa. Niiden sijaan voi kannustaa vaikka etsimään leluja. 

 

tyttö ja kettuterrieri laskee mäkeä
Ihmisen ja koiran välinen leikki laskee molempien stressihormonitasoa

 

Liikunta ja aktiviteetit näyttävät hidastavan ikääntymisen vaikutuksia koiraan. 

 

Paljonko liikuntaa on tarpeeksi?

 

 
Tarkkaa tietoa kunkin koirayksilön liikunnan tarpeesta ei ole olemassa.  Tähän vaikuttaa mm. perimä, ikä ja koiran persoonallisuus. Aktiivinen saksanseisoja ei tule miksikään parin kilometrin lenkistä hihnassa. Toisaalta englanninbulldoggi hengitysvaikeuksineen ei välttämättä jaksa pidempää kuin kierroksen korttelin ympäri.
 
 
saksanseisoja dummyn kanssa
Metsästys- ja työkoirat ovat keskimäärin aktiivisempia kuin seurakoirat

 

Koirarodun alkuperäinen käyttötarkoitus antaa jonkin verran osviittaa aktiivisuudesta. Metsästys- ja työkoirat ovat keskimäärin aktiivisempia kuin seurakoirat. 

 

kettuterrieri ja saukkokoira metsässä
Koiran mieli ja liikunta – vapaana ja nenä mukana tuottaa paljon mielihyvää

 

 

 

Koiran koko ei kerro aktiivisuudesta paljoakaan. Esimerkisi chihuahua tai kettuterrieri on hyvä esimerkki pienestä mutta varsin aktiivisesta rodusta. 

 

 

nainen ja kettuterrieri kävelyllä
Hihnassa ulkoilu sopii haistelulenkkeihin. Vapaana koira liikkuu moninkertaisesti ja monipuolisesti.

 

 

Yhtä tärkeää kuin liikunnan määrä on sen monipuolisuus. Vaihtelevat maastot ja uudet ympyrät tarjoavat sekä monipuolista fyysistä harjoittelua, että virikkeitä aisteille. Kilometrien suorittamiseen ei kannata koiran kanssa jatkuvasti lähteä, vaan antaa tilaa myös haistelulle. 

 

Liikkuminen vaihtelevassa maastossa antaa myös mielelle virikkeitä

Neuvoja koiran sopivaan liikuntaan löydät tästä artikkelista:

https://omaelainklinikka.fi/koiran-liikunta/

 

Vapaana ulkoilu stimuloi koiran aisteja

 

 

Vapaana liikkuminen on hyväksi kaiken kokoisille ja -rotuisille koirille. Vapaana koira liikkuu enemmän ja saa paljon ärsykkeitä kaikille aisteille.  Vaikutus on selkeä: se vähentää stressiä ja helpottaa sekä lievittää monia käytösoireita. Paljon vapaana liikkuvat koirat kärsivät vähemmän arkuudesta, ääniarkuudesta ja eroahdistuksesta, sekä niillä on vähemmän pelokkuutta ja aggressiivisuutta. 

 

Muista opettaa luoksetulo, niin vapaasti ulkoilu on mahdollista koirallesi

 

Liikkuminen on siis hyväksi sekä koiralle että omistajalle.  Muistathan opettaa kaverillesi hyvin luoksetulon. Luoksetulosta täytyy saada hyvä palkka ja sen päälle jatkaa usein ulkoleikkejä vapaana, jotta kutsu ei johtaisi aina kytkemiseen tai sisälle tuloon. Kun koira tulee iloisesti kutsuttaessa luokse, on edellytykset vapaalle ulkoilulle taattu. 

 

LÄHTEET:

Tiira, Katriina 2019: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus 82-155

Valkila, Noora 2019 Liikunta väsyttää koiran. Koiramme- lehti. Haettu osoitteesta https://www.koiramme.fi/jutut/koiramme-juttuarkisto/866-liikunta-vaesyttaeae-koiran

 

Share via
Copy link
Powered by Social Snap