-
Uusi valmis eläintenhoitaja-trimmaaja – kiitollisuuspostaus
27.04.2019 Torstaina 25.4.2019 minulla oli näyttö. Niille jotka eivät vielä tiedä, aloitin eläintenhoitajaopinnot trimmaamisen osaamisalalta tammikuussa 2019. Samalla jäin opintovapaalle Tyrnävän tk:sta, jossa työskentelin psykiatrisena sairaanhoitajana. Toiminimen olin perustanut elokuussa 2017, jolloin aloin tehdä trimmauksia pienimuotoisesti kotonani Tuomiojalla. Tämä matka on ollut mielenkiintoisuudessaan huikea. Pieni unelma siitä, että voisin sivutoimisesti tehdä muutakin kuin sairaanhoitajan töitä kasvoi harppauksin todellisuudeksi ja uudeksi elämäntavaksi. Koin meneväni kuin lastu laineilla ja päätös opintojen aloittamisesta avasi ovia odottamattomiin suuntiin. Koko aikaa on värittänyt aivan kummallinen tarkoituksenmukaisuuden tunne. Asiat ovat järjestyneet ihmeen helposti ja vain loksahdelleet kohdalleen. Koskaan en muista tällaista kokeneeni, vahvaa tunnetta siitä että tein oikean ratkaisun, jolla oli siunausta. MIelenkiintoisinta on ollut, voiko…