Kiellä vaan sitä koiraasi
Saako sitä koiraa kieltää? Haluamme kouluttaa koiramme positiivisesti. Ja vielä parempi jos kaiken voi kouluttaa omaehtoisesti. On ihanaa, että niin monet pennun hankkijat ajattelevat näin. Asiat eivät vaan ole niin yksinkertaisia, eikä aina hyvästä seuraa hyvää. ”Keskeytä mitä olet tekemässä” -sanan opettaminen lisää koiran turvallisuutta. Kiellä vaan sitä koiraasi, kunhan ensin opetat mitä ”ei” tarkoittaa.
Curling koira
Lapsenkasvatus termi ”curlingvanhemmuus” rantautuu myös koiramaailmaan. Kyseessä on 70-lukulaisen vapaan kasvatuksen toinen aalto. Siinä vanhemmat pyrkivät tasoittamaan lasten tietä niin, ettei heille koituisi pettymyksiä.
Aiemman dominanssihierarkia-ajattelun (”ole koirallesi pomo!”) väistyttyä tilalle on tullut uusia termejä. Puhumme ”koiravanhemmista”. Puhumme valinnan vapaudesta ja omaehtoisuudesta. Ja hyvä niin. Samaan aikaan käsittelyongelmat ja ”ongemakoirat” lisääntyvät hurjaa vauhtia.
Valinnan vapaus ja omaehtoisuus on mahtavia juttuja. Ongelmia tulee, jos menetelmää ei hallitse ja koiralle jää opettamatta normaali tapakasvatus ja sosiaalistaminen. Jos koiran negatiivisia tunteita pelätään liikaa, voi tuntua paremmalta vaihtoehdolta olla tekemättä mitään.
Tämä ei ole ainut syy aikamme ongelmakoiriin ja koiraongelmiin. Koiria kasvatetaan vastuullisesti ja vähemmmän vastuullisesti. Niitä hankitaan ilman parempaa tietoa, kasvattajalta tai peräkontista.
On koiria, joiden luonne voi olla niin pehmeä, että arkielämään liittyvät asiat on siksi äärimmäisen vaikeita. On impulsiivia koiria. Ja sitten on hämmentyneitä koiria, joilla on hämmentyneitä omistajia.
Ei vain koulutustuokioita, vaan elämää
Olen kouluttanut koiriani positiivisella vahvistamisella 2000 luvun alusta asti. Tämä lienee ainut toimiva menetelmä, kun opetetaan uutta asiaa. Sitä käytetään suojelukoirakentillä ja eläintenkouluttajien vastaanotolla. Koira tekee oikein tai sinnepäin ja saa palkan, ja oppii näin vähitellen mistä maksu tuli. Mutta mitä kaikkea se riiviö ehtii tehdä silloin kun teillä ei ole koulutustuokio käynnissä?
Sanoisin, että mitä enemmän koirien kanssa olen, sitä vähemmän tarvitsee kieltää tai rangaista. Väittäisin että 98% menee positiivisen kautta minun ja koirieni väliset asiat.
Sitten on muutama juttu, jotka ovat 100% kiellettyjä. Ja silloin kielletään tai fyysisesti estetään, jos koiran mielentila on niin kiihtynyt, ettei pelkkä ”ei” auta.
(Minulla on terriereitä. Useimpien seurakoirien kohdalla et joudu koskaan fyysisesti keskeyttämään mitään – eli mitoitetaan ”rangaistus” tai ”heikenne” koiran mukaan).
Miksi ”ei”
Haluatpa käyttää sanaa jätä, kukka, tai ei, on tärkeää, että koirallasi on vihjesana joka tarkoittaa ”keskeytä mitä olet tekemässä”. Joskus saattaa koiran henki olla tästä kiinni. Esimerkiksi silloin kun koirasi repii sähköjohtoja tai on poiminut juuri suuhunsa myrkkysyötin tienposkesta. Tai juuri tekemäisillään niin.
Koiran tulee myös oppia kodin säännöt. Mitä se saa kantaa ja pureskella? Saako se jahdata perheen lapsia? Saako se purra ihmisiä? Saako se nylkyttää jalkaasi?
Jos et osaa koiran ymmärtämällä tavalla kertoa koirallesi, että homma jota se tekee ei ole ok, niin pulassa olet viimeistään kun koirasi on murrosikäinen. Et saa vaatia että koirasi osaa asioita joita sille ei ole koulutettu – se on epäreilua. Mutta saat keskeyttää koiralle vaarallisen toiminnan. Kaikilla pitää olla turvallista.
Meneekö koira rikki kieltämällä?
Ei mene koira rikki jos sitä kielletään. Asiakaskunnassani on koko ajan enemmän koiria, jotka ovat täysin hämmentyneitä. Ja koiran omistajia, jotka ei oikein uskalla tehdä mitään, etteivät tee väärin. Ihmiset haluavat koiralleen parasta.
Minäkin haluan koiran parasta ja olen vakaasti sitä mieltä, että koiralla pitää olla säännöt ja rajat, ihan kuin lapsilla. Minulle rajat tarkoittaa sitä, että koiraa ohjataan tekemään sille sallittuja asioita.
Esimerkiksi haluan että koirat pissaavat ulos eikä sisälle. Siksi niitä pentuna jatkuvasti kannetaan tai päästetään ulos ja kehutaan kun ne tekee tarpeensa sinne.
Rajat tarkoittaa myös sitä että koirat eivät saa purra ihmisiä eikä toisiaan. Ensimmäinen ei ole tullut koirilleni mieleenkään, vaikka ne pentuna järsii käsiä ja kaikkea muutakin.
Toisaalta meillä on 100% ruokarauha kaikilla. En siis mene ottamaan pennulta ruokaa tai luuta kesken kaiken. Nämä rajat pätee siis yhtälailla ihmisiin.
Ja kieltosana meillä koulutetaan pienestä pitäen, varta vasten. Jotta se osataan kun sitä tarvitaan.
Pärjäät kyllä pitkälle kieltämättä koiraasi, jos koirallasi on jo joku vahva käytös, jonka se varmasti osaa tehdä vihjeestä.
Kun koira tekee kiellettyä, voit pyytää sitä tekemään tätä muuta. Yleensäkin kieltämisen jälkeen kannattaa tarjota jotain kivaa, jonka tehtyään koira saa palkkion tai vähintään isot bileet.
Miten luopuminen, ”ei”, ”jätä”, ”irti”, jne koulutetaan?
”Keskeytä mitä olet tekemässä” – sanan voit opettaa mm. seuraavasti: tuot koiran eteen jotain mitä se haluaa. Kun koira lakkaa yrittämästä ottaa sitä, tarjoa sille jotain muuta tai samaa toisesta taskusta. Tilalle voi tulla myös parempaa, mitä koira on ottamassa.
Muista myös, että oma mielentilasi ja tunteesi tarttuu – koira lukee niitä kuin avointa kirjaa. Muista siis tuntea iloa kun koira luopuu tavoittelemastaan.
Kun koira onnistuu ”oikein” 80% :ssa yrityksissään, voi tehtävään liittää vihjesanan. (Se oli se ei, jätä, tai kukka).
(Muista että merkki luopumisesta voi olla että koira vilkasee poispäin, siirtyy kauemmas, irrottaa kuonon tavoittelemastaan – mieti siis tarkoin mistä palkkion ja bileiden pitää tulla – eli kriteeri joka johtaa palkintoon).
Jos ei-sana ei ole vielä hanskassa, ja pentu puree sähköjohtoa, nosta pentu syliin ja vie sallitun puuhan pariin. Tokihan totutat pentusi myös rentoutumaan sylissä, niin syliin nostaminen ei tunnu rangaistukseta.
Älä pelkää tuottavasti koirallesi pahaa mieltä ja pettymyksiä. Luopumisen/keskeyttämisen harjoittelu kasvattaa myös itsehillintää, joka on hyvä taito koiralle.
Tiedätkö minkälaisia aikuisia kasvaa curling-menetelmällä? Röyhkeitä aikuisia, jotka eivät siedä pettymyksiä.
Lue myös käsittelykolulutuksesta :
https://tassutaikuri.fi/blogi/ethan-unohda-pennun-kasittelykoulutusta/
Ja muistilista, mitä trimmattavan rodun edustajien tulisi vähintään osata:
https://tassutaikuri.fi/blogi/10-asiaa-jotka-trimmattavan-koiran-tulisi-osata/