Eläinten hyvinvoinnista, omaehtoisuudesta ja sen vierestä

Tänä päivänä on aika muodikasta olla eläinten ystävä. Ei siinä mielessä, kuten minä sen ymmärrän – tykkään hevosista, koirista, lehmistä ja haluan niille hyvää, haluan oppia miten tehdä niille hyvää. Vaan siinä mielessä, että tarkastelemme maailmaa kriittisesti eläinten näkökulmasta. Julistamme omaehtoisuutta ja vapaata valintaa ainoana hyvänä ja oikeana tapana tehdä asioita eläimen kanssa ja eläimelle. Hevosta ei ole luotu kantamaan ratsastajaa selässään! Saati juoksemaan raveissa! Koirat ei käy sotia – ei sotakoirille! Tuo eläinhän on selvästi ahdistunut! Tai jos ei ole, se ainakin voisi olla! Tuolla ihmisellä on kauniit vaatteet – se on valjastanut koiransa palvelemaan egoaan!

 

Eettinen pohdinta eläinten kanssa toimimisessa on hyvä. Halu olla tasa-arvoinen eläimen kanssa on hyvä pyrkimys. Tiedämme, että eläimillä on tunteet ja kognitiivisia kykyjä. On hyvä kuitenkin muistaa, että eläin ei kykene kovin monimutkaiseen päättelyketjuun. Se ei ajattele: annanpa leikata kynteni, ettei tule varpaat kipeäksi ja nivelrikko. Tai laitetaanpa loimi päälle, kun iltapäivällä saattaa sataa.

Omaehtoisesti paras?

Omaehtoisuus ja eläimen valinta on päivän sana koulutusmaailmassa. Se kuulostaa hyvältä ja eläinystävälliseltä. Todellisuudessa kysymys on siitä, että eläin koulutetaan valitsemaan oikein. 

Kannatan koulutusta, totutusta ja lempeää käsittelyä. Joskus omaehtoisuus tai vapaa valinta voi olla kuitenkin syy jättää asiat tekemättä. Jos omaehtoisuus ja vapaa valinta on kriteeri kaikelle (siinä mielessä kuin arkikielessä tavallinen ihminen sen ymmärtää), on tässä maassa kohta oikeasti eläinsuojelijoille töitä. Omaehtoisuuden taakse voi mennä siinä kohtaa kun omat taidot loppuvat.

lKoira ei valitse omaehtoisesti mikrosirua, että se ei joudu hukkaan. Eikä rokotusta, ettei se sairastuisi. Ei kastrointia, ettei sitä kiinnostaisi niin paljon nartut ja hajut tai olisi muuten vain hankala, tai sterilointia, ettei se tulisi valeraskaaksi. Koira ei kykene tämänkaltaiseen päättelyyn.

Samaan hengenvetoon, kuin voimme päättää ettei hevosen tarvitse mennä pesupaikalle, koska se ei sinne omaehtoisesti halua, saatamme jättää pienen lapsemme päivähoitoon itkemään perään, vaikkei hän sinne haluaisi jäädä. Tai pestä lapselta hampaat illalla, vaikka lapsen mielestä se ei ole yhtään tarpeellista. Kannatan sitä, että eläimeen suhtaudutaan vähän kuin pieneen lapseen. Lapsi tai eläin ei pysty ottamaan vastuuta päätöksistään. Vastuu on meillä, koska me pystymme päättelemään ja valitsemaan hyvän ratkaisun silloinkin, kun eläin tai lapsi ei sitä ymmärrä haluta.

 

 

Ja muutama sana ahdistuksesta

Ja mitä siihen ahdistukseen tulee. Elämä ahdistaa. Elämä haastaa, itkettää, puristaa ja joskus pelottaa. Sen enempää kuin ihmislasta kannattaa tai voi suojella kaikilta ikäviltä tunteilta, emme voi emmekä saa tehdä tällaista karhunpalvelusta eläimelle. Sen sijaan, että yrittäisimme luoda kuplan, jossa eläimemme ovat suojassa kaikilta ikävyyksiltä ja ikäviltä tunteilta, on parempi luoda kokemuksia selvitytymisestä, sopeutumisesta, luottamuksesta ja pystyvyydestä. Ilman ikävyyksiä ei tule onnistumisen tunnetta. Voisiko tavoitteena olla täydellisyyden sijaan olla mielekäs, hyvä elämä?