-
Paineita koiran pentuajasta?
Netti vilisee neuvoja ja ohjeita, mitä kaikkea koiranpennulle pitää opettaa ja tehdä. Löytyy kokemusasiantuntijaa joka lähtöön ja alan ammattilaisia vaikka millä mitalla. Totta on, että ensimmäiset neljä viikkoa kannattaa käyttää hyvin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pieni pentu tarvitsee vielä lepoa ja aikaa palautua kokemastaan. Suhteen luominen pentuun on yhtä tärkeää kuin sen tutustuttaminen arkiseen elämänpiiriin. Internet vilisee ohjeita, neuvoja ja vinkkejä mitä pennun kanssa pitää, kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Tuore koiranomistaja saattaa olla melkoisessa informaation ristitulessa. Tunnollisimmat voivat ottaa jo liikaakin paineita pentuajasta. Kiihkeintä sosiaalistumiskautta on jäljellä nelisen viikkoa, kun pentu saapuu uuteen kotiin. On totta, että tämä aika kannattaa käyttää hyvin, eikä rokotuksia kannata jäädä odottamaan ennen…
-
Eläinten hyvinvoinnista, omaehtoisuudesta ja sen vierestä
Tänä päivänä on aika muodikasta olla eläinten ystävä. Ei siinä mielessä, kuten minä sen ymmärrän – tykkään hevosista, koirista, lehmistä ja haluan niille hyvää, haluan oppia miten tehdä niille hyvää. Vaan siinä mielessä, että tarkastelemme maailmaa kriittisesti eläinten näkökulmasta. Julistamme omaehtoisuutta ja vapaata valintaa ainoana hyvänä ja oikeana tapana tehdä asioita eläimen kanssa ja eläimelle. Hevosta ei ole luotu kantamaan ratsastajaa selässään! Saati juoksemaan raveissa! Koirat ei käy sotia – ei sotakoirille! Tuo eläinhän on selvästi ahdistunut! Tai jos ei ole, se ainakin voisi olla! Tuolla ihmisellä on kauniit vaatteet – se on valjastanut koiransa palvelemaan egoaan! Eettinen pohdinta eläinten kanssa toimimisessa on hyvä. Halu olla tasa-arvoinen eläimen kanssa…