koiran perushoito

Mitä tassuhoidossa tapahtuu?

21.1.2019

Tassutaikurissa tehdään tassuhoitoja, mutta mitä siinä tapahtuu ja minkä takia?

Tassuhoito on koiran tassujen kokonaishoitopaketti. Ensimmäiseksi tassukarvat leikataan saksilla lyhyeksi. Mielellämme ajelisimme, jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti, mutta karvat tulevat niin lyhyeksi, että tottumattomalla iho saattaa ärtyä millin sängestä ja koira alkaa nuolla tassujaan, jolloin tassut on vaarassa tulehtua. Siispä karvat siistitään saksilla tähän malliin.

edf

Alku tilanne. Kynnet on kasvaneet aika pitkiksi ja tassukarvat rehottaa.

Seuraavaksi on vuorossa kynsien leikkaus. Kynnethän leikataan meillä niin lyhyeksi, että ydin näkyy tummempana alueena kynnen päätä katsottaessa. 

Tässä kuvassa näkyy leikatut kynnet. Kynnen alapinnalla voi olla monenlaista höttöä, ja kuvasta huomaa myös, että kynsi lähtisi herkästi lohkeamaan.

Anturoidenkin kunto tarkastetaan, ne rasvataan tassuvoiteella, koirasalvalla tai pihkavoiteella koiran tarpeiden mukaisesti. Mukaan saattaa saada kotihoito-ohjeita anturoille. 

Tassutaikurissa suositellaan tassuhoitoa erityisesti metsästyskoirille, joiden tassut ja kynnet ovat kovilla syys- ja talvikaudella. Metsästyskoirilla saattaa yksi repeytynyt kynsi pilata koko kauden, joten vammojen ennaltaehkäisy on tärkeää. 

Tässä on tassukarvat siistitty. Anturoiden välissä iho on terve, mutta jos karvat saavat kasvaa siellä valtoimenaan, voi karvojen alla muhia vaikka mitä.

Tässä on tassukarvat siistitty. Anturoiden välissä iho on terve, mutta jos karvat saavat kasvaa siellä valtoimenaan, voi karvojen alla muhia vaikka mitä.

Kun kynnet on leikattu, ne hiotaan. Tällöin kaikki ylimääräinen sarveismuodostuma poistetaan ja kynsi hiotaan joka puolelta tasaiseksi, jolloin lohkeamilta voidaan välttyä.

Samat kynnet hiomisen jälkeen
Toinen hiottu, toinen vain leikattu

Nyt kelpaa tassutella
Samat kynnet hiomisen jälkeen

Nyt kelpaa tassutella

mde

                                              Haluaisiko sinunkin koirasi tassuhoidon? 

© 2019 metakan.

Luotu Webnodella

One Comment

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share via
Copy link
Powered by Social Snap