Huomioitavaa trimmaukseen tullessa

HUOM! Pyritään nyt korona-aikana minimoimaan kontaktien määrä. Mieluiten siis yksi henkilö tuo ja noutaa koiran. Vaihto voidaan suorittaa myös pihamaalla.  Trimmausta ei voi jäädä seuraamaan tällä hetkellä, vaikka se normaalisti on mahdollista (vaikka omistajan poistuminen paikalta yleensä helpottaa ja nopeuttaa trimmauksen sujumista). Sairastapauksissa trimmausajan voidaan vaihtaa sopivampaan mielihyvin. 

Trimmattava eläin tulee olla asianmukaisesti rokotettu ja madotettu. Varaudu esittämään rokotustodistus

Älä tuo sairasta lemmikkiä trimmaukseen (yskä, kuume, ripuli, oksentelu, ulkoloiset) tartuntojen välttämiseksi

Pidä koira kytkettynä trimmaukseen tullessasi. Trimmaamossa liikkuu muitakin eläimiä kuin omasi – haluamme välttää konflikteja.

TRIMMAAMO SIJAITSEE ASUINKIINTEISTÖSSÄ. ETHÄN ANNA KOIRASI TEHDÄ TARPEITAAN TRIMMAAMON TAI RAKENNUKSEN PIHAMAILLA: Suuntaa sen sijaan kadulle. KERÄÄTHÄN KOIRASI JÄTÖKSET YMPÄRISTÖSTÄ.

Aikaa varatessasi kerro rehellisesti turkin kunnosta sekä koiran käyttäytymisestä hoitotilanteissa. Omistajan velvollisuus on kertoa koiran mahdollisesta aggressivisuudesta tai arkuudesta. Koiran käyttäytyessä aggressiivisesti käytämme kuonokoppaa. Trimmaajan kädet ovat hänen arvokkain ja tärkein työvälineensä, joita ei voi riskeerata.

Pesemme koirasi mielellämme trimmauksen yhteydessä. Jos kuitenkin haluat välttämättä pestä koirasi itse, tee se aikaisintaan edellisenä iltana. Mahdolliset takut tulee selvittää ennen pesua (takkuisen koiran pesemisestä ei ole hyötyä, sillä shampoo jää takkuun = turkki on likainen). Pese kunnolla koirille tarkoitetulla shampoolla ihoa myöten. Pese myös naama ja pää. Turkki tulee myös kuivata.

Nypittävää koiraa ei tule pestä n kahteen viikkoon ennen trimmausta.

Varaudu jättämään koirasi trimmattavaksi, jolloin voit itse käydä kahvilla tai asioilla. Tarkoituksena on, että koira keskittyy trimmaajaan eikä omistajaan, jolloin trimmaus sujuu rauhallisesti ja turvallisesti. Jos haluat välttämättä jäädä seuraamaan trimmausta, tulee sinun olla paikalla alusta loppuun ja välttää liikkumista – koirasi seuraa tekemisiäsi silmä kovana. Mikäli poistut kesken trimmauksen, voit palata vasta kun työ on valmis.

Nouda trimmattava koira sovittuna aikana. Mikäli omistaja saapuu etuajassa, koira ilahtuu ja usein käytös on sen verran riehakasta, ettei viimeistelytyötä pystytä enää suorittamaan loppuun.

Takaisin etusivulle:

https://tassutaikuri.fi/blogi/